Miltä Avoin.Systems näyttää uusin silmin?

Avoin.Systemsin uuden markkinointikoordinaattorin Alinan ensimmäiset kuukaudet ovat vierähtäneet vauhdilla. Meille on tärkeää kuulla, miltä arki ja asiantuntijatyö näyttävät, kun niitä tarkastellaan täysin alan ulkopuolelta. Voimme oppia paljon siitä, mikä meillä jo toimii ja missä meidän on varaa kehittyä. Annetaan siis Alinan äänen kuulua.

Alinan sanoin:

On ollut upeaa huomata, miten lämpimästi minut on otettu vastaan. Ensimmäiset viikot menivät informaatiotulvassa, kuten uuden työn alussa kuuluukin. Perehdytys oli kattava, mutta kuitenkin selkeä. Aloin saamaan sopivasti vastuuta ja omia tehtäviä pikkuhiljaa, joten aloitus tuntui mukavan rennolta. Ja vaikka ERP ja IT-ala olivat minulle uusia, tempaisivat ne heti mukaansa!

Aitoja kohtaamisia ja ”Love the Process” -asennetta

On hienoa nähdä, kuinka yrityksen arvot – ihmisläheisyys, avoimuus ja laatu – näkyvät jokapäiväisessä tekemisessä. Toimistolla vallitsee aito “Trust the System, Love the Process” -meininki. Vastaantulevista haasteista keskustellaan avoimesti ja niitä ratkotaan yhdessä.

Rentous ja vapaus olla oma itsensä välittyivät minulle jo ennen kuin virallisesti aloitin. Se poisti turhan jännityksen heti kättelyssä (vaikka olenkin hieman jännittäjä persoona). Torstait ovat viikon kohokohtia, sillä silloin toimistolla näkee usein eniten porukkaa. Otinkin tavoitteekseni tutustua eri tiimien arkeen: on mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi koodarin tai projektipäällikön työpäivä eroaa omastani.

Oli kiehtovaa seurata kulissien takana, kun Odoo-kehittäjä Mikko N. teki tarkkaa koodikatselmusta, asiakaspalvelupäällikkö Janne hoiti tikettiä, ja myöskin kehittäjä ja tekninen vastuuhenkilö Santeri lähti selvittämään verkkosivuihin iskenyttä ongelmaa.

Reaktiivisuus on selvästi yksi vahvuuksistamme. Olen jo useita kertoja päässyt todistamaan, kuinka yllättävissä käänteissä ei jäädä raapimaan päätä, vaan kääritään hihat ja ryhdytään hommiin samoin tein. Kyky reagoida nopeasti tuo aitoa arvoa niin tiimille kuin asiakkaillekin. Samaa asennetta tarvitaan myös markkinoinnissa. On hyvä olla valmius tarttua alan ajankohtaisiin ilmiöihin ja muutoksiin nopeastikin.

Monipuolisuus on suola (ja haaste)

Asiakastapaamisissa minulle valkeni nopeasti, kuinka laaja ja monipuolinen asiakaskuntamme on. Emme ole sidottuja vain yhteen toimialaan: esimerkiksi kahden viikon sisällä tapasimme 16 eri asiakasta, joista jokainen edustaa omaa alaansa. Myynnille tämä on melkoinen palapeli, sillä jokaisessa demossa on pyrittävä perehtymään asiakkaan liiketoiminnan ytimeen. Pääsin muun muassa seuraamaan vierestä, kuinka Juuso oli opiskellut jopa pesäpallomailojen valmistuksen yksityiskohtia!

Myös markkinoinnissa riittää pähkäiltävää, sillä viestimme on resonoitava hyvin erilaisten päättäjien, kuten toimitusjohtajien, talousjohtajien tai varastopäälliköiden arkeen ja haasteisiin. Omalla työpöydälläni on tällä hetkellä esimerkiksi sosiaalisen median kanavien ylläpitoa, blogien ja referenssien luomista, sekä verkkosivujen ja materiaalien päivitystä. Lisäksi olen päässyt mukaan tapahtumajärjestelyihin, aina kutsujen laatimisesta lähtien. 

Roolini ja vastuu laajenevat koko ajan askel askeleelta, ja odotan innolla, mitä kaikkea uutta pääsen vielä tekemään. Täällä saa todellakin kasvaa ammatillisesti ja kehittyä asiantuntijoiden ympäröimänä. 

Yhteisö, joka motivoi kehittymään

Henkilökohtaisesti koen, että työyhteisöllä on valtava merkitys niin viihtyvyyteen kuin motivaatioonkin. On ilo tehdä töitä ympäristössä, jossa puhalletaan yhteen hiileen. Yhteishenkeä myös pyritään luomaan yhteisillä tapahtumilla, aamupaloilla ja muilla aktiviteeteilla. Minusta Avoin.Systems on paikka, jossa ihmiset ovat aitoja ja välittäminen rehellistä. Toimisto tarjoaa tilaa niin keskittyneelle työlle kuin yhdessäololle – ja välillä voi rentoutua vaikka riippumatossa!

Tämä oli vasta pintaraapaisu ensimmäisiin kuukausiini. Matka jatkuu, ja tulen varmasti jakamaan lisää havaintoja siitä, mitä kaikkea tapahtuu asiantuntijayrityksen kulisseissa. Ota meidät seurantaan LinkedInissä ja Instagramissa, niin pysyt mukana menossa!