Nimitykset: Johanna Valkosesta CMO ja Pekka Ikosesta COO

25.8.2022 | TIEDOTE

Aiemmin Brand Leadina toiminut Johanna Valkonen on nimitetty Avoin.Systemsin markkinointijohtajaksi ja projektijohtajana toiminut Pekka Ikonen on nimitetty Avoin.Systemsin operatiiviseksi johtajaksi. Uuden roolin myötä Johanna liittyy uutena jäsenenä myös yrityksen johtoryhmään.

Johanna Valkonen, CMO
Pekka Ikonen, COO

Huhtikuun alussa Brand Leadina aloittanut Johanna Valkonen on nimitetty Avoin.Systemsin uudeksi markkinointijohtajaksi 1.9. alkaen. Jatkossa Johanna vastaa yrityksen markkinoinnista ja brändiuudistusprojektista yrityksen markkinointijohtajana ja liittyy mukaan johtoryhmään. “Markkinointi ja brändi kuuluvat jokaisen johtoryhmän pöydälle. Missioni on rakentaa yrityksen brändiä entistä vahvemmin yrityksen arvojen ja kulttuurin pohjalta”, Johanna kertoo.

Koulutukseltaan Johanna on johtamisen ja viestinnän tradenomi, tuotekehittäjä ja Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ). Lisäksi Johanna suorittaa parhaillaan MBA-tutkintoa Haaga-Heliassa liiketoiminnan uudistamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa, suuntautumisena viestinnän ja markkinoinnin johtaminen.

Johanna on työskennellyt B2B-markkinoinnin ja -myynnin parissa lähes 10 vuotta ja hänellä on kokemusta yrittämisestä ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoista Odoosta WordPressiin ja WooCommerceen. Johanna on myös perustanut useita verkkopalveluja ja konsultoinut yrityksiä verkkokaupan ja digimarkkinoinnin aloilla.

Pekka Ikonen aloitti yrityksessä projektijohtajana vuonna 2020 ja liittyi mukaan johtoryhmään vuonna 2021. Pekan johdolla on otettu isoja etenemisaskelia projektijohdon, sisäisten prosessien sekä esimietyön kehittämisessä ja 1.9. alkaen hän aloittaa yrityksen uutena operatiivisena johtajana, vastuualueinaan toimitustiimien, asiakastuen sekä infrastruktuurin johtaminen ja kehittäminen.

“Olen todella iloinen ja innoissani päästessäni kehittämään yrityksemme toimintaa entistä korkeammalta tasolta. Olen viimeiset kaksi vuotta nauttinut kovasti tästä työpaikasta ja nyt koen olevani juuri oikeassa paikassa ja tehtävässä, jotta voimme yhdessä Avoin.Systems-perheen kanssa nousta vielä täysin uudelle tasolle”, Pekka kuvailee uutta rooliaan.

Pekka on koulutukseltaan luonnontieteiden kandidaatti matematiikasta, tilastotiedosta, tietojenkäsittelystä ja johtamisesta. Pekalla on takanaan 15 vuoden kokemus esimiestehtävistä ja hän on myös aiemmin työskennellyt operatiivisena johtajana sekä ollut mukana johtoryhmätyöskentelyssä.

Avoin.Systems on tarjonnut avoimen lähdekoodin järjestelmiä jo vuodesta 2010 ja alusta asti yrityksen ideologiaan on kuulunut ihmisläheisten verkkopalvelujen toteuttaminen yrityksille ja organisaatioille avointa lähdekoodia hyödyntäen. Yrityksen tavoitteissa on jatkossa keskittyä tarjoamaan entistä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja, jossa yrityksen taustajärjestelmät ja ulkoiset verkkopalvelut toimivat saumattomasti yhteen toimien asiakkaiden liiketoiminnan digitaalisena moottorina.

Lisätietoja:

Johanna Valkonen, markkinointijohtaja
johanna.valkonen[at]avoin.systems