Vuosi lähenee loppuaan, ja kävimme kuulostelemassa founderimme Svanten fiiliksiä joulun kynnyksellä. Lue artikkelista Svanten vinkit uuteen vuoteen!
Svante, mikä on ollut vuoden 2024 mieleenpainuvin hetki työssäsi ja miksi?
Vuoden 2024 mieleenpainuvimmista työhetkistä top 3 taitaa olla:
1. Parin uusasiakashankinnassa hävityn yhteistyömahdollisuuden paluu meidän puheille ja tulo meidän asiakkaaksemme. Vaikka ydinarvoistamme avoimuudesta, laadusta ja ihmisläheisyydestä kiinni pitäminen voi sattua hetkessä, olen yhä vakuuttuneempi, että niillä voitetaan pitkä peli.
2. Yksittäiset mega-avoimet keskustelut nykyasiakkaidemme kanssa.
3. Myöhäisillan flow-tilat oman Odoomme datan (mm. CRM, aspa ja projektit) ja sillä koulutettujen kielimallien kanssa.
Jos saisit antaa asiakkaillesi yhden neuvon tulevaan vuoteen, mikä se olisi?
Tulevana vuonna kannattaa investoida koti- ja työlähimmäisten hyvinvointiin ja kukoistukseen sekä tietenkin olla rohkeasti meihin yhteyksissä, mikäli mikä tahansa liiketoimintaan ja sen digitalisointiin liittyvä ajatus pyörii mielessä. Olemme olemassa teitä varten.
Mikä on oma jouluperinteesi, josta et luovu?
En malta odottaa, että saan joulubreikillä taas lisävauhtia lukemiseen. Kesken on pari kirjaa: Robert M. Pirsigin “Zen ja moottoripyörän kunnossapito” sekä Rand Fishkinin “Lost and Founder”. Lisäksi taidan plärätä uudelleen läpi Daniel Kahnemanin “Thinking, Fast and Slow”, koska huomaan ajatusteni ja havaintoni omasta ajattelustani sivuuttavan kyseisen klassikon vääristymiä.
Tänä vuonna joulunajan lahjoituksemme kohdistuvat MIELI ry:lle, joka tekee arvokasta työtä mielenterveyden edistämiseksi ja tarjoaa tukea vaikeina hetkinä.
Ihanaa lomajaksoa kaikille sekä intoa ja menestystä uuteen vuoteen kaikkien meidän puolesta!
– Svante ja koko Avoin.Systemsin tiimi