CO₂-johtaminen eurojohtamisen rinnalle

Yritysten taloushallinnossa eurot ovat aina olleet keskiössä. Euroilla mitataan kannattavuutta, tehokkuutta ja kasvua. Mutta nykytodellisuudessa tämä ei enää riitä. Yritysten on pystyttävä johtamaan myös ilmastovaikutuksiaan reaaliaikaisesti. Reaaliaikainen CO₂-tietoisuus tulee nousemaan uudeksi liiketoiminnan perustekijäksi, jonka puuttuminen ei ole vain tekninen vajavaisuus, vaan myös kilpailuhaitta.

Laadukas data laadukkaassa järjestelmässä

Talousdata on perinteisesti syntynyt operatiivisista järjestelmistä: ostolaskuista, myynnistä, varastosta sekä kulu- ja palkkalaskennasta. Samoista lähteistä löytyy myös paras pohja hiilijalanjäljen mittaamiseen. Kun päästökertoimet integroidaan suoraan ERP-järjestelmään, yritys voi seurata toimintansa ilmastovaikutuksia yhtä saumattomasti kuin sen rahavirtoja.

Kuten Svante Suominen Avoin.Systemsiltä kiteyttää:

Parhaimmillaan ilmastovaikutus näkyy eurojen rinnalla samoissa kojelautanäkymissä. Ei kerran vuodessa irrallisessa raportissa, vaan jatkuvana ohjaustietona arjen päätöksenteossa.

Ilmastotieto ei saa jäädä irralliseksi raportointiharjoitukseksi, vaan sen tulee olla osa päivittäistä johtamista. Tämä edellyttää laadukasta dataa, jonka lähde on sama kuin talousdatan; operatiivinen järjestelmä!

Päästökertoimet osaksi ERP-järjestelmää

Odoon kaltaiset modernit ERP-järjestelmät mahdollistavat tämän muutoksen. Odoon ESG-moduuli laskee päästöt suoraan kirjanpidon ja muiden toimintojen pohjalta: hankinnoista, kuljetuksista, energiankulutuksesta ja työntekijöiden liikkumisesta. Päästökerrointiedot voidaan tuoda sertifioiduista tietokannoista (kuten OpenCO2-päästötietokanta). Järjestelmä osaa kohdistaa ne automaattisesti oikeisiin liiketapahtumiin esim. ostettuihin tuotteisiin tai palveluihin.

Näin yritys saa jatkuvasti päivittyvän kuvan päästöistään. Yksittäinen ostolasku ei ole enää vain euromääräinen kuluerä, vaan myös ilmastovaikutus, jonka laskenta tapahtuu reaaliaikaisesti. Tämä mahdollistaa myös vertailun: paljonko CO₂e per euro, per projekti tai per asiakas?

Spend-pohjainen arvio ei riitä

Sari Siitosen mukaan pelkkä euroihin perustuva lähestymistapa ei enää riitä täyttämään sidosryhmien odotuksia:

Spend-pohjaiset päästökertoimet ovat liian karkeita, jotta niillä voitaisiin aidosti ohjata yritysten päätöksentekoa. Yritysten on pystyttävä yhdistämään fyysinen toiminta – kuten energiankulutus, tuotantomäärät ja kuljetetut kilometrit – suoraan päästölaskentaan. Vain näin voidaan varmistaa laskennan käyttökelpoisuus ja uskottavuus.

Sääntely, kuten EU:n CSRD- ja ESRS-vaatimukset, edellyttää yhä tarkempaa ja jäljitettävämpää datan hallintaa. Sijoittajat, asiakkaat ja työntekijät haluavat ymmärtää, miten päätökset vaikuttavat ilmastoon ja ympäristöön. Reaaliaikainen CO₂-tietoisuus tuo tämän näkyväksi, ja samalla se pakottaa yrityksen pohtimaan, mitä eurot ja päästöt yhdessä kertovat sen liiketoiminnan kestävyydestä.

Eurot ja CO₂ – sama johtamisen kieli

Kun euro- ja CO₂-tieto kulkevat rinnakkain, johtaminen muuttuu. Silloin yritys voi esimerkiksi:

  • vertailla toimittajia paitsi hinnan myös hiilijalanjäljen perusteella
  • ohjata hankintoja vähäpäästöisempiin vaihtoehtoihin
  • asettaa tavoitteita, jotka koskevat yhtä lailla taloutta kuin ilmastovaikutuksia

Tämä yhdistelmä tekee vastuullisuudesta operatiivisen, ei vain strategisen kysymyksen. Yritykset, jotka ottavat käyttöön reaaliaikaisen CO₂-seurannan, voivat siirtyä sanoista tekoihin ja rakentaa kilpailuetua, jota pelkät eurot eivät enää mittaa.

Johtopäätös

Reaaliaikainen CO₂-tietoisuus ei ole lisäraportti, vaan uusi tapa nähdä liiketoiminta kokonaisuutena. Kun laadukas data yhdistetään laadukkaaseen järjestelmään, yritys voi johtaa ilmasto- ja talousvaikutuksia samassa näkymässä.

Tämä on tulevaisuuden yrityksen normaali. Ja se alkaa tänään eurotietoisuuden rinnalle on aika nostaa CO₂-tietoisuus!

ERP ja CO₂-johtaminen kuntoon?

Avoin.Systems ja OpenCO2net voivat yhdessä tarjota ERP-järjestelmän, joka hyödyntää OpenCO2-päästötietokannan ajantasaisia ja luotettavia päästökertoimia. Lue OpenCO2net:n blogista, miten hiilijalanjälkilaskennan automatisointi onnistuu ja ota yhteyttä!